Vesa Raatikainen
Vesa Raatikainen on Liekkitiimi Oy:n toimitusjohtaja ja Liekkitiimin ammattipätevyyskoulutuskeskuksen johtaja.
Palomestarin pojalle palokuntapoikien toiminta oli luonnollinen valinta harrastukseksi. Vesa jatkoi palokuntanuorissa toimintaa aina kouluttajaksi asti ollen mukana myös alueellisessa palokuntanuorten toiminnassa. Vieläkin hänellä on kaveripiirissään palokuntaleiriajoilta tutuksi tulleita ja toistakymmentä palokuntanuorissa tutuiksi tulleista on jo pelastusmiehinä eri puolilla Suomea.
Nykyisin, kun oman yrityksen toiminta vie suurimman osan ajasta, hän toimii enää Jokioisten VPK:n toiminnantarkastajana – mutta lapsena tärkeäksi tullut turvallisuusajattelu on muuttunut koulutusten kautta työksi ja ammatiksi.
Vesa Raatikainen pitää lähinnä ennakoivan ajon kursseja, tulityö- ja työturvakorttikoulutuksia sekä tieturva-koulutuksia.
Vesa Raatikainen on suorittanut luonnollisesti ammattipätevyyskouluttajakoulutuksen, jota päivitetään säännöllisesti alan uudistuksilla ja muuttuneilla säännöillä.
Kari Raatikainen
Kari Raatikaisella on yli 20 vuoden kokemus kouluttajana. Hän on eläkkeellä oleva palomestari, joten luonnollisesti hän pitää eniten tulityö- ja työturvallisuuskoulutuksia sekä kuljettajien ammattipätevyysjatkokoulutuksen eri osioita.
Kari Raatikainen on suorittanut ammattipätevyyskouluttajakoulutuksen, sekä tulityökurssien kouluttajakoulutuksen. Tulityökurssien kouluttajien lisenssi on voimassa viisi vuotta, mutta vuosittain kuitenkin kerrataan ja päivitetään tiedot.
Kari Raatikainen pitää työstä kouluttajana, koska työ on merkityksellistä. Hänestä on tärkeää, että kaikki voivat suorittaa pakolliset kurssit ja myös kurssilaisten erityispiirteet otetaan huomioon. Esimerkiksi lukihäiriöiset voivat suorittaa loppukokeen suullisesti.
Kari Raatikainen laatii myös Liekkitiimin tarjoamat pelastussuunnitelmat.
Hanne-Maija Raatikainen
Hanne-Maija Raatikainen on vetänyt SPR:n ensiapukoulutuksia toistakymmentä vuotta. Hän on koulutukseltaan sairaanhoitaja (YAMK, kriisi- ja erityistilanteiden johtaminen) ja työskentelee hoitotason ensihoitajana. Punainen Risti Ensiapu (PRE) tuottaa ensiapukurssien ajantasaisen sisällön ja kouluttajan pätevyys on voimassa kolme vuotta kerrallaan. Kouluttajien toimintaa auditoidaan säännöllisesti, jotta kurssien ja koulutuksien taso pysyy laadukkaana.
Hanne-Maijan mielestä parasta on ihmisten auttamiskynnyksen madaltuminen kurssin käytyään. Uskallus ja rohkeus mennä avuksi ja auttaa lisääntyy.
Erityisesti Hanne-Maija pitää yrityskohtaisista ensiapu-kursseista, joilla voidaan ottaa huomioon työpaikan mahdolliset riski- tai onnettomuustilanteet ja niissä toimiminen. Keskenään tuttujen työntekijöiden kanssa keskustelu vapautuu ja jokainen voi myös jakaa omia kokemuksia. Yrityskursseilla motivaatio on kohdallaan, kun tehdään omasta työympäristöstä vielä turvallisempaa, Hanne-Maija Raatikainen toteaa.
Ensiapukurssien vetäjä Hanne-Maija Raatikainen on saanut hienoa palautetta:
− Meillä järjestettiin EA1-koulutus vuoden 2020 lopulla ja kouluttajana oli Liekkitiimistä Raatikaisen Hanne. Koulutus oli hyvin mukaansatempaava ja energinen. Kouluttajan vankka kokemus ensihoidosta tuli hyvin esiin koulutuksessa konkreettisten esimerkkien avulla. Tässä koulutuksessa ei aika tullut pitkäksi, vaan kaksi päivää hurahtivat todella vauhdikkaasti ensiavun perustietoja opiskellessa, toteaa HSEQ Manager Marko Ihalainen Vilakone Oy:stä.